Arvottavat korvakorut ovat AIDA impactin lahjoittamat
Tänään on ollut vähän pidempi päivä, ilta meni startupien pitchaustilaisuudessa ja mielenkiinnolla kuuntelin startupien tarinat, mahtavaa nähdä miten huikeita ideoita ja uskoa omaan tulevaan voi olla. AIDA impact ei ollut illassa mukana, mutta tämä silkkisiä tasselikorviksia valmistava nuori yritys olisi sopinut loistavasti joukkoon.
Tutustuin Yle uutislähetyksen kautta AIDA impactiin muutama kuukausi sitten ja heidän tarina jäi minulla erityisesti mieleen. Heidän tarinansa jäi mieleen siksi, että heidän tarkoituksena on tarjota työpaikkoja Suomeen tulleille pakolaisnaisille, joiden mahdollisuus työllistyä ilman tarvittavia kielitaitoja tai sosiaalisia verkostoja ovat heikot. Näille naisille tämä on ollut ensimmäinen työ Suomessa ja mahdollistava väylä työelämään ja osaksi yhteiskuntaa.
Uutispätkässä näkyi tyytyväiset naiset, jotka saman pöydän äärellä tekivät kauniita silkkisiä korvakoruja ja mukana heillä oli myös heidän pikkuiset lapset.
Tällaista toimintaa tuen mielelläni ostamalla heidän tuotteitaan ja jakamalla heidän tarinaa ja ideologiaa. Ostin samalla itse asiassa myös Sohville korvikset sävyssä Sandy Silk tuliaiseksi Amsterdamiin, mikäs sen parempi tuliainen kuin sellainen, jolla on tärkeä tarkoitus ja josta kaikille tulee hyvä mieli.
AIDA impactin instagramia selatessa tuli vastaan myös Iida ja hänen blogipostaus Aidasta. Pohdin pitkään myös tuppsukorviksia sävyssä Jade, ne näkyvät Iidan kuvissa.
Ilokseni AIDA Impact halusi tarjota teille korvakorut, joten arvon kaksi paria silkkikorviksia täällä blogissa, instagramissa ja Facebookissa! Arvontaan voi osallistua vaikka kaikissa kanavissa, kunhan kerrot minkä värisenä sinä haluaisit tupsukorvikset lahjaksi ystävällesi tai itsellesi. Eri sävyvaihtoehtoihin voi tutustua esimerkiksi Aidan instagramissa ja verkkosivuilla. Omat korvikseni ovat sävyssä Light Sand ja Sohvin korvikset (ylempänä kuvassa) ovat yksi sävy tummemmat Sandy Silk. Lisäksi mielestäni Jade ja Black ovat todella hienot.
Arvontaan voit osallistua 10.2 asti, onnea arvontaan!
kuva minusta: Avec Sofié
I designed this brand for optimist, change makers, and dreamers who occasionally also make things happen. Maybe for the kind of person I, too, dream to become.I have been making jewellery nearly all of my life. I made my first pieces at the age of three or four. But life happened and suddenly there was no more time for creativity — until I became a mother.I became the mother to Sofi in fall 2017. It made me understand how privileged I was, spending time at home with my little baby in this safe country with all the support around. We have won the birth lottery, unlike many others. I wanted to do something and spread the good.AIDA was born.” #storybehindthebrand-Elina, the founder of AIDA impact
Suurkiitos Elinalle siitä, että olet luonut niin hienon startupin ja toivottavasti teette jatkossakin niin mahtavaa ja tärkeää työtä. Kiitos myös Fatimalle siitä, että autoit tiukan toimitusaikatauluni kanssa!
Aivan ihania! Tuo Light Sand olisi myös minun valinta. 🙂
Black olisi kiva väri.
Light Sand olisi minun värini. Ihanaa että voi tehdä hyvää muille ja itselle ihan vain käyttämällä korvakoruja.
Valintani olisi itselle “Peach Silk Earrings” 🙂
Oh la laa mahtavaa…itse olen brunette joten rose tupsukorvikset kiehtoo monisävyllään, ne ovat valintani🤩🌹
Ihastuttavat korvikset ❤️ Värivalintani arvontaan on Rose.
Light sand😍
Aivan ihanat ja valinta olisi rose!
Light stand olisi minun valinta.
Light sand 😍
Mun valinta on ehdottomasti Ocher silk!
Näiden tarina on ihana! Black on väreistä mieluisin, se sopisi niin moneen asuun ja menoon 🙂
Black olisi eniten minua.
Black sopisi parhaiten tyyliini! 🙂
Ihana tarina! Itse valitsisin myös Light sandit 😊
Black olisi oma valintani, ihanat korvikset! 🙂
Ihana tarina. Mikäli onnetar suosii, toiveeni on sandy silk👌
Black ois mun valinta. Niin hienot värissä kuin värissä, ah :)Mukana.
Ihania korviksia! Ruby olisi värini jos onnetar suosii 🙂
Black sops hyvin itselle <3 Mukana arvonnassa 🙂
Hei,
Kauniit korvakorut, väri light sand olisi minulle mieluinen. Eli mukana arvonnassa:)
Värinä sandy silk miellyttää eniten silmää! 🙂
Light sand❤.
En ollut kuullutkaan tästä yrityksestä, hieno ajatus taustalla 🙂 Tykästyin väreistä eniten light sandiin, joten ehdottomasti mukana arvonnassa!
Light sandit on kauneimmat. 💙
Ihanat ovat💕 Black olisi mieluisin väri.
Ihanat ovat! Black olisi väri suosikkini.
Voi miten kauniita ja aivan ihana liikeidea. Toivottavasti onnetar suosii, olisi ihana saada Sandy silk -korvikset kesäksi 🙂
Itse ihastuin Ruby-korvakoruihin 💓
Light Sand 😍
Ruby 💓
Ovatpas kauniita! Sandy silk olisi suosikkini.
Light sand väri on aivan upea! Mukana arvonnassa 🙂
Valitsisin värin sandy silk. Kauniita ovat!
Denim on upea väri. Muutenkin hienoa, että koruissa on näyttävyyttä. Ihanaa, että joku ajattelee liikeideassaan muutakin kuin pelkkää rahaa.
Kauniita korviksia.ja rose olisi valintani väriltään.
Miten ihastuttavia nämä korvakorut ovatkaan <3! Sandy silk olisi valintani, jos onnetar osuisi kohdalle.
Kauniita talvipäiviä toivottaen, Ninna
Black korvikset sopisivat seuraavaan illanviettoon.
Black on valintani.
Light Sand 👌🏻