Follow my blog with Bloglovin Transformation to baby boy nursery | Teljänneito

Transformation to baby boy nursery

Täällä raskausviikko 40 on alkanut, uskomatonta. Meillä on miltei kaikki tärkeimmät valmiina tulevaa vauvaa varten, vaikka jotain pientä tekemistä ja järjesteltävää olisi vielä. Kyllä, se peräänkuulutettu pesänrakennusvietti on nostanut päätänsä ja aamut alkavat heti pienellä järjestelyllä ja illat päätyvät viimeisten järjestelyjen jälkeen huomisen to do-listan rustailulla. Heh.
Ajatukseni lastenhuoneesta kerroinkin jo aikaisemmin tässä Jollyroomin kanssa tehdyssä yhteistyöpostauksessa, vielä verhot ja nojatuoli ovat hankkimatta. Nojatuolia emme ole vielä uskaltaneet hankkia, sillä haluamme olla varmoja siitä, että se mahtuu hyvin. Tässä hieman esimakua muutoksesta kohti pienen poikavauvan huonetta:


Pöydällä komeilee vielä kaunis vaippakakku Baby showereista ja Maison Helsinki putiikin hempeän vaaleansiniset hortensiat. Jollyroomista saatu valkoinen kehto* on pedattu jo valmiiksi ja kehdossa vanhemmiltani saatu pupu odottaa uutta kaveriaan. On ollut hieman hankalaa tehdä hankintoja kun ei vielä tiedä mitä sopii juuri meidän käyttöön, mutta esimerkiksi kehdon osalta valitsimme juuri tämän mallin, jonka tukevat jalat estävät kehdon yllättävää keinumista. Albert-koiramme varmasti tulee ottamaan nokosia kehdon vieressä, jolloin hänen liikkuminen ei sitten kuitenkaan vie kehtoa mukanaan ;) Kehdon sivussa on nuppi, joka avaa itse sänkyosan vapaasti keinuvaksi.

Vaikka meidän tuleva vauva ei vielä hetkeen osaa arvostaa tuota tyylikästä menopeliä en vaan mitenkään voinut vastustaa Mini Speedersin upeaa leikkiautoa*. Se on tullut vastaan niin Pinterestissä kuin Instagramin feedissä myös kermanvärisenä, meidän valintamme oli kuitenkin tämä hopeinen:




Näissä alemmissa kuvissa näkyy The White Companylta tilattu söpö harmaa neule, kylpytakki ja pesusieni, kaikki söpöillä korvilla varustettuna ;) Tuollaiset hupulliset vaatteet pienillä korvilla ovat mielestäni niin suloiset!
Seuraavassa postauksessa lastenhuoneesta näkyykin varmasti hieman valmiimpi kokonaisuus, kenties jopa nojatuolin kera.



* Postaus sisältää mainoslinkkejä

2 comments

  1. Tosi hyvältä näyttää. Meillä on kaikki niin vaiheessa. :D Tosin nyt meillä käynnistyi viikko 28, joten aikaa vielä on hetkinen. Pitäisi ehkä alkaa tekemään listaa siitä, mitä me oikeasti tarvitsemme esikoisen jäljiltä tänne kotiin ja mitä emme.
    Onnea viikosta 40. Voin sanoa, kokemuksen syvällä rintaäänellä, että se h-hetki pääsee niin yllättämään, vaikka sitä odottaakin. Itselläni se tuli täytenä yllätyksenä laskettuna päivänä. :'D "Ai, Nytkö jo?"

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Jenni! Viikolla 28 ei meilläkään tainnut olla paljon muuta kuin lista valmiiksi tehtynä siitä, mitä kaikkea sitä ehkä tulisi tarvitsemaan ;) Onneksi teillä on nyt toisen lapsen kohdalla paremmin tietoa siitä, mitä teidän käytössä toimii ja mitä ensimmäisen lapsen jäljiltä vielä puuttuu :)
      Heh, kiitos paljon onnentoivotuksista, kyllä viime yönä jo vähän odottelin, että josko nyt ;) Tänään suunnitelmissa olisi lähteä ystäväni luo tervehtimään pientä poikavauvaa ja afternoon tea! Hihi, laskettuna päivänä on varmasti jo asennoitunut siihen, että yli menee :D

      Delete

Kiitos kommentista :)

© Teljänneito

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Professional Blog Designs by pipdig