Follow my blog with Bloglovin Stockholm souvenirs | Teljänneito

Stockholm souvenirs

Viime päivät ovat olleet kiireisiä ja tekemistä on riittänyt, saimme myös eilen lisää vauvauutisia  Kävin eilen ja tänään tervehtimässä pienen pientä poikavauvaa ja sain samalla vietyä Caritalle tuliaisia Tukholmasta. Voin kertoa, että Tukholman NK:ssa  kuului sellainenkin riemunkiljahdus kun vihdoinkin sain käsiini pitkään kaivattua Laura Mercierin tuoksua!




Laura Mercierin Almond Coconut tuoksu on ehdoton suosikkini ja olen etsinyt sitä pitkin maailmaa. Viimeksi Australiassa kun vihdoinkin löytyi Laura Mercierin myymälä juuri tämä kyseinen tuoksu oli loppu. En ole malttanut tuoksua käyttää kun todella harvoin, pelkäsin, että se pääsee loppumaan ennen kuin saan ostettua lisää. Viimeksi tuli ostettua myös saman sarjan ihana vartalovoide ja sen tuoksu on yhtä taivaallinen ja sitä onkin paljon kehuttu.



Ostin tuoksuja itselleni varmuuden vuoksi kaksi, ettei vaan pääse loppumaan ;)


4 comments

  1. Musta on ollut ihanaa lukea vauvauutisia näin blogien kautta. Tuntuu, että nyt on syntynyt oikein erityisen paljon vauvoja. :D Tai sitten se tosiaan vain tuntuu siltä, kun aihe on itsellekin niin ajankohtainen. Itse alan käydä todella malttamattomaksi, vaikka viimeinen kolmannes on vasta pyörähtämässä käyntiin ja haluaisin olla jo suurin piirtein matkalla kotiin vauvan kanssa. Yritän nyt kuitenkin parhaani mukaan nauttia tästä ajasta, sillä tiedän jo vanhasta kokemuksesta, että tätä mahassa möyryämistä tulee vielä kova ikävä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vauvauutisia tulee kyllä nyt kovaa tahtia :D kovin objektiivisesti en osaa tuohon vastata, mutta myös minusta tuntuu, että vauvoja tulee nyt erityisen paljon. Kyllä, malta nyt nauttia tästä hetkestä, loppuaika menee niin nopeasti <3

      Delete
  2. Voi tuo tuoksu!! Mä olen metsästänyt saman merkin vanilla tuoksua, pitää varmaan suunnitella vielä Tukholman reissu loppukesäksi ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on niiin lempituoksuni! Juuri sitä vaniljsn tuoksua ne yritti kaupata minulle Sydneyssä,mutta kun halusin tätä lisää <3

      Delete

Kiitos kommentista :)

© Teljänneito

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Professional Blog Designs by pipdig