Follow my blog with Bloglovin Weekend at home | Teljänneito

Weekend at home

Viime viikkojen jälkeen sitä osaakin arvostaa rentoa viikonloppua kotosalla. Aamiaisen jälkeen aurinkoinen sää houkuttelee ulos aamulenkille, tosin tällä kertaa rauhalliselle kävelylenkille poikien kanssa.


Helatorstai oli varsin tervetullut vapaapäivä keskiviikon Adidas runners juoksulenkin jälkeen ja saimme myös hieman järjesteltyä paikkoja, eli vihdoinkin viimeinen matkalaukku tyhjättyä ja loputtomat vaatekasat tuhottua. Aloitin myös joka keväisen projektini, sain nimittäin jo ensimmäisen ison kassillisen kirpputoritavaraa kerättyä samalla kun järjestelimme kotia. Elokuuhun mennessä olisi tarkoitus saada meidän molempien tavaroita karsittua reippaasti. Vaikka olenkin mielestäni nykyään varsin maltillinen vaatekaupan kuluttaja sitä kuitenkin huomaa, että tulee käytettyä vain osan vaatteista ja asusteista. Toki nyt on myös hieman poikkeuksellinen tilanne kun vauvamaha asettaa omat haasteensa pukeutumiselle.



Viikonlopun aikana olisi kuitenkin tarkoitus jatkaa järjestelyä ja vaatekaapin karsimista rankalla kädellä. Tällä kertaa "ehkä tätä voisi vielä käyttää"-kasat saavat heti lähtöpassin kirpputorille. Myyntiin menee mekkoja ja jakkuja, karvatakki ja LV huivi, ehkäpä jokin pikkulaukku ja kenkiä.  Hietalahden kirpputori kauppahallin edustalla on ollut viime vuosien valintamme myyntipaikkana, joten se saattaa olla valintamme myös tänä vuonna.




Tarkoituksena olisi saada syksyksi tilaa vauvalle, mikä tämän kokoisessa kolmiossa ei pitäisi olla ongelma. Odotan innolla sitä kuuluisaa pesänrakennusviettiä, joka pitäisi nostaa päätänsä raskaana ollessa ;) Hieman hankintoja vauvalle olemme jo saaneet tehtyä, mutta ostoslistalla on vielä paljon. Olen saanut paljon apuja ystäviltä ja blogeista koskien tarpeellisia hankintoja vauvalle. Tavoitteena olisi pitää hankinnat mahdollisimman järkevinä ja jättää turhat härpäkkeet kauppaan. 
Otan mielelläni vastaan myös teidän vinkkejä ja kertokaa ihmeessä, mikäli teiltä löytyy tarpeellisia vauvajuttua käytettynä!
 Aurinkoinen sää kieltämättä houkuttelee ulos terassille, ehkäpä siinä samalla piipahdamme taas lastentarvikeliikkeessä :)


Nauttikaa aurinkoisesta viikonlopusta!





12 comments

  1. Voi kun pitäisit joskus blogi- tai Insta-kirppiksen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos hyvästä ideasta! Ehkä voisin tehdä blogipostauksen ensin ennen kirpputorille vientiä :) Täytyy myöntää, että olen äärettömän laiska ottamaan kuvia myytävistä tuotteista ja sitten postitus.. Mutta jospa muutaman tuotteen saisin laitettua tänne blogin puolelle :)

      Delete
  2. Mitä kokoa käytät yleensä mekoissa? Olisi kiva jos laitat niitä myyntiin myös netissä niin olisi mahdollisuus ostaa niitä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mekoissa käytän yleensä XS, S, 34, 36 riippuen vähän valmistajasta. In Wearin koot ovat aika reilut kun taas Karen Millenin koot aika pienet. H&M, Mango ja Zara yleensä XS. Kiitos toiveesta, ehkä toteutan yhden blogikirppis myyntipostauksen!

      Delete
  3. Lapselle on hyvä hankkia tärkeimmät ajoissa: vaunut, vaipanvaihtopiste, turvakaukalo, sitteri, vaippoja ja pieniä vaatteita. Loput ehtii hankkia myöhemmin :) Onnea vielä!
    - Tiina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olemme käyneet katsomassa vaunuja ja turvakaukaloita, tarkoituksena on ostaa turvakaukalo joka on yhteensopiva vaunujen kanssa adapterin avulla. Vaipanvaihtoalustan päällisen olemme ostaneet, mutta itse alusta puuttuu vielä ;) Vaatteita on vähän tullut ostettua ja pinnasänky löytyy, mutta vielä on paljon hankintalistalla kyllä. Kiitos! :)

      Delete
  4. Mulla on pari neuvoa näin yhden taaperon äitinä. Tärkeimpänä, panostakaa niihin oman näköisiin tuotteisiin ihan kaikessa. Me saatiin paljon lainaan ja käytettynä, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että sitten mä itkin synnytys ja imetyshormoneissa sitä, kun en voinut ottaa kuvaa vauvasta sitterissä. Tämän Baby B:n kanssa pidän huolen, että sitteri on oikean värinen. Toinen neuvoni, ottakaa selvää vauvan kantamiseen tarkoitetuista apuvälineistä ja etsikää teille sopiva. Lähes joka vauvalle tulee vaihe, kun he eivät suostu nukkumaan muualla kuin sylissä, meidät kantoliina pelasti. Tällä kertaa aiomme kokeilla myös Tulan reppua, jos iskäkin innostuisi kantamisesta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Jenni aivan superhyvästä neuvosta! :D Nauroin täällä kuin luin kommenttisi, kerroin miehelleni miten voin niin kuvitella itseni siinä samassa väsyneenä hormoonihuurussa itkien kun sitteri on liian ruma :'D Itse asiassa olemme keskustelleet mieheni kanssa juuri tuosta aiheesta, eli tarvikkeiden hankkimisesta ja hintalapusta. Tietyllä tapaa turhamainen puoleni haluaa ne mielestäni kauneimmat tuotteet, kun sitten taas järkeilen, ettei ole mitään järkeä ostaa kaikkea uutena vaan pyrkiä hankkimaan tarvikkeita mahdollisimman järkevästi järkevään hintaan. Lastentarvikkeita on kyllä jokaiseen makuun ja rahaa niihin tuntuu uppoavan loputtomasti jos sen sallii. Kultainen keskitie on tässä asiassa varmasti paras, mutta tylsäähän se järkeily on ;) Toisaalta on ehkä parempi miettiä sillä tavalla, että jos saa vaikka tehtyä kompromissin esimerkiksi sitteristä, turvakaukalosta tai vaunuista niin voi sitten mielummin säästää sen 500 euroa lapselle. Kaikissa tuotteissa en kuitenkaan halua tehdä järkeviä kompromisseja ;)
      Kantoliinat ja kantoreput ovat vielä tutkimatta sen tarkemmin (niidenkin hintalappu pääsi yllättämään...) joten toivottavasti löydämme sopivan mallin käytettynä :)

      Delete
    2. Ymmärrän hyvin tuonkin näkökannan. Lastentarvikkeet osaavat olla todella kalliita. Minä vain lupasin itselleni, että helpotan omaa synnytyksestä palautumistani sillä, että panostan niihin omannäköisiin lastentuotteisiin. Lupasin tämän helpottavan myös miehen arkea, sillä uskon sen vähentävän niitä hormonimyrskyjä, kun ne tunteet olivat ainakin itselle todella pinnassa useamman viikon synnytyksen jälkeen. Me kuitenkin pyrimme säästämään esimerkiksi huonekaluhankinnoissa. Pinnasänkyä emme tällä kertaa tarvitse, sillä se on jo, mutta esikoisemme tarvitsee oman sängyn ja ikeasta saa ihan hyviä ja silmää miellyttäviä lastensänkyjä ilman pyörryttävää hintalappua. Samoin, jotta saan toivomani sitterin, sovimme, että syöttötuoli voi olla edullisempi. Koliikkikeinun jätämme suosiolla kauppaan ja panostamme tärinällä varustettuun sitteriin, joka pelasti esikoisen kanssa.
      Toki ihmiset ovat nykypäivänä tarkempia tyylistään, joten uskon, että esteettisiä ratkaisuja löytyy myös käytettynä. Itse vain hyväksyin jonkin aikaa sitten, että olen maailman huonoin kirppistelijä, niin nettikirpputorien, kuin oikeidenkin kanssa ja olen nykyään sinut asian kanssa. Vastapainoksi kehitän jatkuvasti omaa tarjoushaukkapuoltani.

      Delete
  5. Se on varmasti niin totta, että esteetikon mieli pysyy rauhallisempana jos ympäröivät tuotteet ovat omaan makuun :) Synnytyksen jälkeinen aika taitaa olla aikamoista tunteiden heilahtelua, pystyyköhän siihen valmistautumaan etukäteen asennoitumalla ja preparoimalla itseään? Toivottavasti voi, voisin kuvitella, että valmistautumalla yleisesti vauvan tulemiseen vaikuttaa, jottei hankintoja yms tarvitse pohtia siinä uudessa tilanteessa.
    Voi kunpa tietäisi jos tuleva bébé tykkäisi värinäsitteristä.. tällä hetkellä olemme kallistumassa perinteiseen sitteriin.
    Olen yrittänyt katsoa paljon käytettyjä lastentarvikkeita ja niitä löytyy aika hyvin myös niitä tyylikkäitä vaihtoehtoja käytettynä. Vaatteitakin on tullut ostettua käytettynä :)
    Heh, tarjoushaukkakykyjä kaivattaisiin myös tänne! :D

    ReplyDelete
  6. Itse tässä 8kk:n pitkällä äitikokemuksella ;) olen ainakin huomannut, että mitä koetaan tärkeiksi hankinnoiksi vastasyntyneelle vaihtelee aika paljon... Meillä esim. hoitopöytä on ollut todella paljon käytössä ja taas toiset sanovat, että se on ihan turha. Meillä vauva on nukkunut omassa pinnasängyssään alusta lähtien ja unipesä ja kapalo sekä myöhemmin kapalopusssi (love to swaddle) ovat meillä olleet hirmu käytännöllisiä. Sitteri oli hyvä, mutta lopulta vauva viihtyi siinä aika lyhyen aikaa, kun sitten oli pakko päästä kääntyilemään ja itse liikkumaan. Imetystyynystä mietin itse, että onkohan se tarpeellinen. Lopulta hankin kehutun ison doomoo buddyn ja se on kyllä edelleen päivittäin käytössä. Ja mieheni käyttää sitä sohvalla niskatyynynä eli en kuulemma saa myydä sitä, kun lopetan imetyksen :D Lypsypumpun (ja hyvät mukavat imetysliivit!!) hankin onneksi ennen synnytystä, sillä ne tulivat samantien tarpeeseen.

    Vaunut kannattaa pohtia etenkin oman käytön pohjalta. Ja unohtaa merkkihehkuttajat... Ne Bugaboot ei kaikkien käyttöön sovi. Vauvan vaatteita hankin itse jonkin verran viime kesän alemyynneistä ennen synnytystä, ja huomasin että vähemmälläkin olisi alkuun pärjännyt. Syys/talvivauvalla perus body+housut yhdistelmä ja siihen tarvittavat lisäkerrokset oli kaikkein käytetyin ja kaikki vähänkin hienommat ja ihmeellisemmät vaatteet jäi tosi vähälle käytölle.
    Mulla on menossa myyntiin vaatteita, unipesä, sitteri ym. mutta en asu pk-seudulla eli isompia hankintoja on vähän vaikeampi postittaa... Suosittelen kyllä esim. tori.fi katselemaan hankintoja. Me saimme esim. turvakaukalon isofix-telakan, rattaisiin sopivan vaunukopan ym. edullisesti sieltä.
    Tsemppiä tarvikeviidakkoon ja loppuodotukseen!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Riitta, olet varmasti täysin oikeassa! Meillä on iso taso kylpyhuoneessa, jonka kuvittelen riittävän hoitopöytänä. Toivoisin myös, että lapsemme nukkuisi alusta asti omassa sängyssään ja kapalopussi on hankintalistalla. Tai oikeastaan olen yrittänyt selvittää miten kapalopussi ja unipussi eroavat toisistaan vauvan nukkumisen kannalta, mutta kai se on kokeiltava niiden vaikutusta oman vauvan osalta.
      Sittereitä olemme katsoneet paljon ja tällä hetkellä näyttäisi siltä, että valitsemme sitterin ilman värinää. Toki olen niistä värisevistä sittereistä kuullut myös paljon hyvää ;)
      Heh, olen ihmetellyt noita imetystyynyjä enkä ymmärrä lainkaan miksi ei tavalliset tyynyt riittäisi :D
      Pumppu ja imetysliivit ovat vielä ostoslistalla (joka tuntuu vielä olevan todella pitkä...)

      Vaunuja olemme käyneet muutamaan otteeseen katsomassa ja kokeilemassa. Meillä on muutama suosikki, mutta päätöksiä emme ole vielä tehneet.
      Olen ostanut vaatteita hieman uutena ja hieman käytettynä, mutta määrä mietityttää kovasti. Haluan tietysti, että vaatteita on tarpeeksi, mutta turhia hankintoja en halua tehdä.
      Onneksi postitus pitkin Suomea onnistuu hyvin ja melko pienellä hinnalla, joten ilomielin ostamme myös käytettyinä tarvikkeita :) Tori.fi on ollut yksi katsotuimmista sivustoista viime aikoina ;) Isofix-telakka on myös ehdoton hankinta meille. Kiitos paljon ja ihanaa saada näitä vinkkejä! Kaikkea hyvää sinne teille :)

      Delete

Kiitos kommentista :)

© Teljänneito

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Professional Blog Designs by pipdig