Follow my blog with Bloglovin A (shopping)day with me | Teljänneito

A (shopping)day with me

Istun juuri junassa matkalla takaisin kotiin. Sain juuri hieman töitä alta pois ja pian olemmekin jo Helsingissä. Vierailu vanhempieni luona Vaasassa tuntui yllättävän lyhyeltä, vaikka vajaan viikon ehdin heillä olla. Ehdin nähdä sukulaisia, viettää aikaa vanhempieni kanssa, nähdä ystäviäni ja hyvillä mielin lähdin tänään aamulla kohti yliopistoa ja loppuseminaaria.

Olo on tällä hetkellä todella helpottunut, kuten olin kuvitellutkin loppuseminaarin jälkeisen oloni olevan. Muutama korjaus vielä ja palautan kandini. Se, että vihdoinkin sain kandin tehtyä ja APV2 suoritettua tuntuu todella hyvältä.  Tämän jälkeen voi hyvillä mielin rauhoittua joulunviettoon ja keskittyä taas olennaiseen.

Kuvat ovat tältä päivää kun lähdin vanhemmiltani kävellen kohti juna-asemaa Vaasassa. Vaikka tämä tietyllä tapaa on päivä kanssani-postaus, on tässä kuitenkin  vain tunnin verran kuvien osalta.



Halusin ehtiä käydä lempiliikkeessäni DOPPissa ja onneksi ehdin siellä käydä! Vaikka Kata itse ei ollutkaan paikalla sain todella mukavaa palvelua ja mukaan tarttui sekä uusi karvatakki että maailman makein pipo! En olisi ikinä milloinkaan uskaltanut itse kokeilla saatikaan ostaa tätä pipoa, mutta kollegani Nora osti juuri tämän samanlaisen pipon muutama kuukausi sitten ja olen ihaillut sitä hänen päässään ja kehunut häntä maasta taivaisiin, se on vaan niin makee! Sain kokeilla Noran pipoa juhlissani ja ihastuin siihen vielä enemmän. Olen monta kertaa sanonut Noralle, että hänen tyylillään hänen pitäisi ehdottomasti perustaa blogin, heh ;) Kävelin tämä pipo päässä vaikka kuinka pitkään ennen kuin tein päätöksen, mitä mieltä olette tästä piposta? Take or Toss?

Löysin aivan upeat mekot: mustan samettisen, tyylikkään harmaan ja kiiltävän tummansinisen, mutta minun kokoani ei niistä enää ollut. Yllätyin siitä, miten paljon uusia merkkejä DOPPiin oli tullut sitten viimeksi, suosikkini InWearin ja Part Twon lisäksi siellä on nyt Andiata, KN, Neonoir yms.
DOPP on täydellinen vaateliike juuri minun makuuni ja ilokseni ne ovat avaamassa liikkeen myös Helsinkiin ensi vuoden alussa!  Kata on yksi minun tyyli-ikoneista jo monen vuoden takaa, joten tiedän DOPP Helsinki olevan yksi minun tulevista suosikkiliikkeistäni ensi vuonna.








Piipahdin myös ihanassa Malin's Foodie living-liikeessä ja jutustelimme Malinin kanssa hetken ja hän odotteli samalla joulutuotteiden toimitusta. Olin pitkään halunnut käydä Malinin liikkeessä, onneksi vihdoinkin ehdin käydä siellä! En ollut tiennytkään, että heillä on nykyään myös verkkokauppakin. (ooh, haluan tämän!)


Itse tuli ostettua uutta herkullista tanskalaista Lakrids Salt&Caramel-palloja ystävälleni, Vaasalaisen Ulrikan valmistamia Selma&Louise kortin ja Mill&Mortarin Chai teetä, jotta voin itse kotona valmistaa chai lattea.




Olin jo kävelemässä suoraan kohti juna-asemaa ja harmittelin, miksi ei ole kivaa lounaspaikkaa lähellä juna-asemaa, mistä saisi salaattia ja smoothieta. Olin aivan unohtanut Raawkan olemassaolon! Siellä tuli muuten ensimmäistä kertaa maisettua kauramaitoon tehtyä matcha lattea ja epäröin kovasti tilausta tehdessä kun sen maku kuulemma jakaa mielipiteitä. Mielestäni tuo lämmin vihreä litku maistuu oikein herkulliselle ja sopi tähän pakkaspäivään oikein hyvin. Sen maku on mielestäni hieman samantapainen kuin pehmeä vihersmoothie, jossa on käytetty myös ripaus spiruliinaa.






Helsingissä luvassa on vielä  kahvittelut ja illallinen ennen kuin pääsen kotiin, ihanaa loppuviikkoa!




9 comments

  1. Ihana postaus! Ja kiva kun kävit meillä:) Nähdään ensi vuoden puolella ja ihanaa joulun odotusta! -Kata-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos samoin Kata, odotan niin innolla alkuvuotta ja Doppia tänne Helsinkiin! <3

      Delete
  2. Ihana postaus! Pitää käydä Doppissa kun tuleen sielläpääin käymään. Kiitos vinnkkeistä.

    ReplyDelete
  3. Tällaiset postaukset on aina kiva lukea :) Olisi kiva lukea ihan tavallisesta päivästä, mitä aamiaista syöt, työ, ilta... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla, täytyy joku päivä yrittää muistaa ottaa kuvia aamusta iltaan, ja vielä keretä tehdä sitä normaalina kiireellisenä arkena :D

      Delete
  4. Sinun blogista saa aina niin hyviä inspiratiota. <3 Olis kiva lukea postaus, tavaroiden ja vaatteiden karsimisesta. Ja postaus planning for 2017. Olis kiva.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos toiveista Katja! Erittäin hyviä ideoita, nämä postaukset tulevat varmasti tänne blogiin ensi vuonna :)

      Delete
    2. Kiitos paljon! <3 sitä odotellessa.

      Delete

Kiitos kommentista :)

© Teljänneito

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Professional Blog Designs by pipdig