Follow my blog with Bloglovin May 2016 | Teljänneito

Marble laminate floor in the making

Istun parasta aikaa Onnibussissa matkalla Vaasaan, vielä on tunnin verran matkaa jäljellä. Tämä on ensimmäinen kerta kun kokeilen Onnibussia, täytyy sanoa, että tämä on ollut aivan todella kätevää! Vielä kaiken lisäksi meidän kuski on todella hupaisa tarinankertoja :D Olen koko matkan saanut reippaasti tehtyä koulutehtäviä, joten nyt on hyvä hetki vähän rentoutua blogin parissa. Saavun Vaasaan juuri sopivasti luennolle ja seuraavat kolme päivää menevät tiukasti koulun parissa. Perjantaina onkin jo APV2 ensimmäisen moduulin deadline, joten tässä ei varsinaisesti pääse tylsistymään, heh.

Viikonloppu meni todella nopeasti, lauantaina meillä oli pitkään odotetut juhlat! Juhlat toimivat hyvin remontimme deadlinena ja saimme järjesteltyä tavarat  paikoilleen, vihdoinkin! Olin odottanut malttamattomana uuden taulumme kiinnitystä, haimme taulun jo monta viikkoa sitten Atelier Parkuddista. Se on juuri niin tyylikäs katseenvangitsija kun toivoinkin 
Kiirehän siinä järjestellessä tietysti tuli, joten kuvien ottaminen valmiista kodistamme jää valitettavasti ensi viikonloppuun kun palaan taas takaisin Helsinkiin. Sunnuntaina tein koulutehtäviä sekä olohuoneessa että uuden työpöydän äärellä. Eihän siinä meinannut tulla mitään opiskelusta kun katse harhaili koko ajan, olen niin äärettömän tyytyväinen lopputulokseen!  






Tein aikaisemmin inspiraatiopostauksen, jossa näkyy kuvia Pinterest-kansiostani ja kuvia koepalojen mallailusta löytyy täältä. Tällä hektellä olen niin tyytyväinen, että valitsimme kiiltäväpintaisen lattian. Vihdoinkin meidän keittiö ja sen kimalteleva nestemäinen kangastapetti SBL:lta pääsee oikeuksiinsa superkauniin Karitma Collectionin Glamour marmorilaminaattilattian ansiosta. Vanha tammiparketti näyti todella tunkkaiselta verrattuna nykytilaan. Kunnes saan otettua kuvat ja tehtyä lopputuloksesta postauksen ajattelin tehdä postauksen itse remontista, jonka siis teimme itse. Tai no, minua ei taideta laskea tekijäksi remonttiin liittyvissä asioissa, kunnia kuuluu rakkaalle miehelleni ja hänen handyman-ystäville!




Minun lisäksi meillä oli myös toinen varsinainen apulaisremonttireiska Albert, joka oli ehkä huonoin ja söpöin apulainen ikinä. Albert-koiramme oli myös tärkeänä osana mukana suunnitteluvaiheessa, sillä lattiamme täytyy olla erittäin kestävää eikä saa olla liian liukas Albertille. En tiennyt, että kestävyyteen ja toiminnallisuuteen vaikuttaa myös alusmateriaali, se ei saa olla liian pehmeä ja meille suositeltiin Kronotexin Basic Plus alusmateriaalia. Jalkalistoiksi valitsimme jokaisen sisustusintoilijan unelmalistat, sillä listoissa on johtourat kaikille kaapeleille ja ne kiinnitettiin näkymättömillä listakiinnikkeillä. Täydellistä!




Lattian myötä myös sävyt kodissamme ovat muuttuneet kylmemmäksi, ehkä jopa kalseaksi. Muun sisustuksen osalta se ei ole aiheuttanut ongelmia, mutta yhtäkkiä luonnonvalkoinen nahkasohvamme pistää silmiin todella pahasti!
Taidetaan kaikki tietää, miten tämä tarina tulee päätymään ;)


Sporty trench outfit

Vielä eilen paistoi aurinko ja oli todella lämmin, tänään taas ei olisi pärjännyt ilman takkia ja iltalenkillä jo vähän piskotteli. Eilen illalla oli muuten ELLE x Adidas ryhmän mäkitreenit, ne olivat minulle ensimmäiset mäkitreenit ikinä. Siinä otettiin kyllä taas luulot pois kun kymmenettä kertaa yritti juosta mäkeä täysillä ylös, puh! Tänään taas paikat on jumissa ja täytyy muistaa venytellä huomenna.

Tuntuu muuten siltä, että viime aikoina olen enimmäkseen pitänyt lenkkareita ja legginssejä, niin myös tänään ;) Mitäs sen parempi motivaatio treeneihin kuin uudet lenkkarit ja treenivaatteet! Nämä kuvat otettiin keskustassa yhdessä valokuvaaja Camilla Bloomin kanssa, sillä ihastuin hänen kuviin Sannan blogissa. Nuo kuvat ovat niin ihanat, a true love story  
Halusin tänne blogin puolelle myös asukuvaa rennosta ja sporttisesta asusta, joka on muodostunut lempiasuksi viime aikoina. Kenkäkokoelmani on myös täyttynyt useilla korkokenkäparilla, mutta ne ovat auttamatta jääneet lenkkareiden varjoon. Ehkäpä lauantaina tilanne korjaantuu kun on juhlat tiedossa? ;)

trench, Burberry
toppi ja trikoot, Adidas
laukku, Ted Baker
tennarit, Reebok Princess
aurinkolasit, Ray-Ban









Olipa tosi kivaa vaihtelua saada ammattilaisen kuvia tänne blogiin, kannattaa käydä kurkkaamassa Camillan kuvia, ne ovat niin ihanan tunnelmallisia! Voin todellakin suositella häntä tuleviin ylioppilas- tai hääkuvauksiin, tai miksipä ei ottaa kuvia ihan muuten vaan?

Lontoon matkasta onkin jo kulunut muutama päivä ja täytyy sanoa, että pidin Lontoosta todella paljon. Oli luvattu sadetta matkamme ajan, mutta onneksi selvisimme sadetta muutamaa piskoa lukuunottamatta. Lontoosta on tulossa postaus ensi viikolla, tällä hetkellä kaikki aikani ja energiani menee tilastotieteen kurssin parissa(tämän illan pelastaja on Lindt seasalt and caramel-tummasuklaa) ja lauantaina olemme järjestämässä juhlat ystävillemme. Remontti on vihdoinkin saatu valmiiksi, joten luvassa on vielä paikkojen järjestelyä, siivousta ja juhlien valmistelua ennen lauantaita. Huomenna meille tulee onneksi Moppi.comin siivooja auttamaan, heillä on nimittäin parasta aikaa tarjous kahden tunnin siivouksesta hintaan 45eur, se tuntuu varsin kohtuulliselta. Kokeilemme Moppi.comia ensimmäistä kertaa, tässä kohtaa se tuntuu täydelliseltä pelastukselta sotkun ja meidän molempien täyteen buukattujen kalentereiden keskellä. Aikaisempia ajatuksiani siivouspalveluiden käytöstä voi lukea täältä

Täyteen buukatusta kalenterista puheen ollen: ensi viikosta lähtien tulenkin olemaan todella paljon Vaasassa koulun takia ja päätin vielä haastaa itseäni(ja aikataulujani, auts!) ja aloitin APV2 kurssin, jotta pääsen suorittamaan APV2 tutkinnon loppuvuodesta. Taas kerran vähän kauhistuttaa tämä minun optimismi ajankäytön osalta, mutta jos en itse usko pystyväni suorittamaan samalla vielä APV2:n, niin kuka siihen sitten uskoo? ;) Mukavempi se on aloittaa nyt opintovapaan aikana kuin sitten työn ohella. APV2 luennot järjestetään onneksi täällä Helsingissä. Kamalaa muuten miten kallista tuo junalla liikkuminen Vaasaan näytti nyt olevan, maanantaina aionkin kokeilla ensimmäistä kertaa Onni-bussia ;) 


Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

LONDON CALLING


Sydämeni jätti yhden lyönnin väliin, kun luin viestin Saralta: miltä kuulostaisi girls weekend Lontoossa? Eihän sellaisesta ehdotuksesta voinut kieltäytyä! Tässä sitä sitten ollaan, lennän parasta aikaa kohti Lontoota!


Lontoo on ollut bucket listallani jo vaikka kuinka pitkään ja olen aivan yli-innoissani tulevasta matkasta Annan ja Saran kanssa! Päivä alkaa aamiaisella, jonka jälkeen suuntaan hotelliimme, joka sijaitsee Camdenissa. Jos teillä on kahvila- tai ravintolavinkkejä esimerkiksi iltapäiväteelle tai muita menovinkkejä niin kuulen ne mielelläni :) Ilmeisesti The Breakfast Club olisi erityisen hyvä?

Huomenna tavoitteena on London Eye ja kenties perinteinen Hop-on, hop-off tour. Täytyy yrittää muistaa, ettei kannata ahmata liikaa nähtävää. Ainahan sitä voi palata takaisin. Ja vaikka sateenvarjo onkin mukana on kivempi suunnitella päivää sään mukaan myös. Toivelistalla olisi Westminster, Tower bridge, Notting Hill, Hyde Park, Oxford street, Jo Malone ja Harrods.
Tosin shoppailut saavat jäädä tällä reissulla vähemmälle ;) Näissä Maijan ottamissa kuvissa näkyykin osa Pariisin ostoksista, löysin tämän yllä olevan vaalean cashmere neuleen Uniqlosta, jota ystäväni oli minulle suositellut. Ostin saman neuleen myös mustana ja se onkin ollut jo kovassa käytössä, se tuo mukavaa vaihtelua mustaan blazeriin. Musta neule on pakattuna mukaan Lontooseen myös. Pariisista löytyi myös jo Amsterdamissa vastaan tulleet klassiset Diorin korkokengät oikeassa koossa. Yleensä kokoni on 37 korkokengissä(kuten esimerkiksi kuvissa olevat Elloksen korkokengät) mutta Dioreissa kokoni oli jopa 36,5.


mekko, Andiata
trenssi, Burberry
neule, Uniqlo
aurinkolasit, Chanel
rannekoru, Hermés
lauku, Dior
kengät, Ellos


Täällä blogin puolella onkin jo näkynyt tämä Andiatan Cerise-mekko valkoisena, olen aivan rakastunut tähän klassiseen malliin! Tämä meleerattu beige mekko on jacquard-kangasta ja se sopii mielestäni niin kaupungille, töihin kuin juhliinkin. Tällä kertaa olen matkassa ainoastaan käsimatkatavaroilla, joten mukana on pelkästään yksi mekko(!)

Ihanaa loppuviikkoa sinne!

Sweet Paris

Kotiuduin jo parisen viikkoa sitten Pariisista ja aika onkin mennyt sen jälkeen kuin siivillä. Meidän remontti, veneen vesillelasku ja lauantain puolimaraton on vienyt viime viikoilta paljon aikaa ja tällä hetkellä pitäisikin keskittyä opintoihin ;)



Pariisissa ollessani tuli otettua paljon upeita kuvia ja vihdoinkin katsoin kuvat läpi matkaltani. Kiitos vielä ihana Maija näistä asukuvista!

Tällä hetkellä ajatukseni ovatkin jo aivan muualla, lähden nimittäin huomenna tyttöjen kanssa pitkään odotetulle matkalle! Vihdoinkin! Osaatteko arvata minne matka vie? ;)



 blazer, InWear
mekko, Andiata
laukku ja aurinkolasit, Dior
kengät, Banana Republic







Tämä ilta tuleekin olemaan oikein kiva, iltaa voi seurata Snapchatissa :) Siellä näkyykin ihana yllätys, jonka sain mieheltäni! Aivan parasta 



POST HALF MARATHON RECOVERY




Halusin jo eilen tehdä postauksen HCR puolimaratonista, mutta illallisen jälkeen sänky houkutteli puoleensa enemmän kun läppäri ;)

HCR meni tosi hyvin, analysoitua matkaa näin jälkeenpäin olin turhan varovainen ensimmäiset 10 km. Sadetta oli luvattu oikein kunnolla, mutta onneksi taisi ainoastaan piskotella ihan vähän alkumetreillä. Join jokaisella juomapisteellä Maximin urheilujuomaa, kahdella viimeisellä myös vettä. Ennen lähtöä join Synergy e9 energiajuoman ja söin energiapatukan. Mukana minulla oli myös energiageeliä, joita taisin lenkin aikana ottaa kolme, jokaisen juomapisteen jälkeen. 
Tälläkin kertaa energiaa olisi ollut vielä jatkaa ja taas jäi vähän harmittamaan, etten uskaltanut juosta kovempaa. Tällä kertaa puoliska kesti muutaman minuutin pidempään kuin edellinen, mutta olen silti todella tyytyväinen! 



Täytyy sanoa, että olen aivan supertyytyväinen uuteen Polar M400 sykemittariin, joka on kyllä niin paljon enemmän kuin sykemittari! Sen avulla pystyin laskemaan jo matkan aikana mikä minun todennäköinen loppuaika on. Polar Flown avulla pystyy myös muut seuraamaan treeniä, joten valmentajat pääsee helposti tutkimaan tuloksia. Onneksi päätin hankkia Polarin juuri ennen lauantaita, sillä se rauhoitti mieltä mukavasti kun ei tarvinnut murehtia aikaa.

Heti päästyäni maaliin join vettä ja söin banaanin, sillä jaksoi hyvin kotiin asti. Heti tultua kotiin menin pitkään ja lämpimään suihkuun käyttäen osuvasti Kerasilkin reconstruct hiusnaamioa, jonka jälkeen söimme vielä illallista. Siinä kohtaa olin tosiaan jo aivan valmis menemään nukkumaan, mutta keho oli varmasti vielä sen verran kierroksilla, ettei uni tullut kuin muutaman tunnin päästä.




Adidas urheilutoppi ja Ultraboost ST juoksukengät
Lumene Blooming Meadow kynsilakka
Polar M400 ja iPhone 6S

Kiitos todella paljon tsemppauksista ja biisivinkeistä!   Oli todella hauskaa kun olitte Snapchatissa mukana ja oli aika helppoa Snäppäillä juostessa. Vähän kyllä nauratti jälkikäteen kun en tiennyt, että Snäpeissä ei kuulu musiikkia jos käyttää kuulokkeita, hih. Kommentit, kuten "Marika, mikä biisi?" jäi toisin sanoen aidosti arvailuksi :'D 

Tämä päivä alkoi jo aikaisin aamulla veneen vesillelaskun parissa ja koko loppupäivä onkin mennyt kotosalla siivoillessa remontin jäljiltä. Muutama lattialista puuttuu vielä ja yksi seinäkin on maalaamatta. Tänään olen venytellyt varovaisesti ja käytin kevyesti vähän Casallin foamrolleria. Tällä hetkellä lonkankoukistajat ovat jäykkänä ja etureisissä tuntuu. Jos olen ymmärtänyt oikein on vielä jouksutekniikassa harjoittelemista kun etureisissä tuntuu enemmän kuin muissa lihaksissa, sillä se ilmeisesti tarkoittaa, että olen "kyykännyt" koko puoliskan läpi :'D Alkuviikko tulee olemaan melko kiireinen koulun osalta, mutta loppuviikosta onkin jotain todella kivaa luvassa! Hyvää yötä ja energistä tulevaa viikkoa!

Helsinki City Run Half marathon

ELLE x Adidas runners tiimillä on nyt kuuden viikon treenit takana ja tulevana lauantaina 14.5 minulla onkin jo kesän ensimmäinen puolimaraton edessä. Täytyy kyllä myöntää, että HCR jännittää, vaikka olen juossut puolimaratonin aikaisemminkin. Edellisen puoliskan suoritin ajalla 2.11 Stockholm marathonissa muutama vuosi sitten. Tämän viikon olen valmistellut tulevaa koetusta, vaikka paljon ajastani ja ajatuksistani onkin ollut tiukasti muissa projekteissa. Lepo on tärkeää ennen lauantaita, taas on tullut valvottua turhaan pitkään(kuten yleensäkin kun mieheni on työmatkoilla). Miten olen valmistautunut lauantain juoksutapahtumaan?

takki, Uniqlo
toppi ja trikoot, Adidas Originals
kengät, Adidas
aurinkolasit, Dior



Musiikki

Musikki antaa niin paljon lisäenergiaa ja olen yrittänyt koota itselleni energisen ja hyväntuulisen Spotify-listan. Olisi todella kiva kuulla teidän suosikkibiisejä, joista te saatte energiaboostia! Nyt kaikki musiikkivinkit on tervetulleita, oli ne sitten miten vanhoja tai uusia biisejä tahansa ;) Minulla moni biisi liittyy johonkin muistoon, kuten tiettyyn henkilöön, juhlaan tai bodystep-tunnin soittolistaan. Vaasassa rakastin Heidin bodystep-tunteja, ah niitä aikoja!
Puhelin on parasta aikaa vaihdettavana, sillä tuorehko iPhone 6S on kiukutellut alusta asti ja näyttökin oli jo hajonnut. Toivottavasti uusi puhelin toimii ja saan käytettyä sitä  lauantaina musiikin kuunteluun. Olen jopa miettinyt jos yrittäisin pitää Snapchatia auki, olisi tosi kiva saada teiltä tsemppausviestejä! :)




Venyttely

Viime lauantain lenkki ja veneen maalaus tuntuu lihaksissa, kehoni on kovasti vielä jumissa. Paljon veyttelyä on tiedossa ja haaveilen kevyestä hieronnasta. Casallin HIIT-rulla tulee olemaan ahkerassa käytössä tänään.



Tankkaus

Olen ottanut kaiken ilon irti syömisestä, jopa liiankin paljon herkuttelun suklaan ja jäätelön muodossa, hups ;) Kiran vinkkaama gluteeniton kananmunapuuro on tällä hetkellä suosikkiaamiainen. Järkeviä vinkkejä syömisen suhteen olen lukenut myös juoksulehdestä.
Olen myös ostanut energiageeliä ja sain Synergyn e9 ja proargi-9+ energiajuomat ystävältäni kokeiltavaksi. Kävin ostamassa apteekista 400mg magnesiumia viikkoa ennen puolimaratonia, otan yhden annoksen magnesiumia joka ilta.



Varusteet

Olen päättänyt juosta Adidas Ultraboost ST juoksukengillä, sillä viimeiset lenkit ovat tuntuneet todella hyvältä niillä. Lauantaiksi on harmikseni luvattu sadetta, joten juoksutakki tulee todennäköisesti olemaan tarpeen. Kuvissa näkyvät Adidas Originals trikoot tilasin Ellokselta, heti nähtyäni topin ja trikoot ne oli aivan pakko saada!
Vielä ajon käydä ostamassa iPhonelle sellaisen käsivarteen kiinnitettävän kotelon ja energiapatukoita. Haaveilen myös Polarin urheilukellosta jossa olisi GPS. Olen katsonut eri sykemittareita ja M400 näyttäisi olevan sopivin malli, sillä siinä on GPS ja sillä pystyy seuraamaan Polar Flow  juoksuohjelmaa.







Kuvat ovat Maijan ottamat meidän lenkiltä upeissa maisemissa Pariisissa. Näitä kuvia katsellessa tulee taas niin ikävä Pariisia ja Maijaa! Matkani jälkeen on ollut aika kiire, onkin jo korkea aika katsoa kuvia läpi matkaltani :)




Ps. Olen myös valinnut Lumenen kynsilakan sävyssä Blooming Meadow joka sopii yhteen Adidaksen juoksutoppiin ja kenkiin ;)

Onko kukaan teistä osallistumassa HCRään? Toivottavasti olette mukana tukemassa minua superfiilis-biisien avulla ja lauantaina Snapchatissa, miksipä ei paikan päälläkin! Tsemppiä viikkoon!


UNIQUE SKIN TREATMENT

Snapchatissa seuranneet ovatkin jo nähneet, että olen käynyt Töölönkadulla sijaitsevassa kauneushoitola Impressessä Tarun luona jo useamman kerran. Impresse tuli tutuksi Natalien blogin kautta ja päätinkin varata ajan sinne luettuani hänen postauksen. Se mikä juuri minua kiinnosti oli Biodermogenesi arpi ja kiinteytyshoito, sillä en ollut kuullut vastaavanlaisesta hoidosta aikaisemmin.



Minulle hyvinvointi on todella tärkeää ja haluan antaa keholleni juuri sitä, mitä se tarvitsee. Oli sitten kyseessä kasvohoito, hieronta tai jokin muu vartalohoito. Kehoni tulee olemaan tämän kesän kovilla useammasta juoksutapahtumasta johtuen, eikä pelkästään sopiva määrä liikuntaa, kehonhuoltoa ja hyvä ruokavalio riitä. Nautin erilaisista hoidoista ja kuten tiedätte tykkään myös helpottaa arkeani esimerkiksi ripsienpidennysten tai kestopigmentoinnin muodossa. Tiedän, että niin moni teistä on samoilla linjoilla kanssani ja varsinkin näin äitienpäivän kynnyksellä ajattelin jakaa tämän oman vinkkini, vaikka Impresse onkin paikka josta myös muut kuin äidit voivat nauttia ;) Minulla on nyt kolme arpihoitoa takana ja monta vielä edessä, lupaan kertoa myös täällä blogin puolella miten arpieni kanssa käy! Tällä hetkellä tuntuu siltä, että pientä muutosta on jo havaittavissa ja voin jo nyt kertoa, että itse hoito ei tunnu pahalta ja sitä voi tehdä moneen eri kohtaan, kuten rintoihin, vatsaan tai pakaroihin. 




Olemme hoitojeni aikana ehtineet keskustelemaan paljon ja on kiva kun Taru osaa hyvin tarkasti kertoa eri hoidoista, joten päätin myös tehdä kestopigmentointien vahvistukseni hänellä. Kestopigmentoinnista on ollut paljon kiinnostusta, joten aion tehdä siitä tarkemman postauksen kun ne on valmiit. Kestopigmentointi on muuten asia, joka moni kokee kovin turhamaiseksi, mutta Taru osasikin kertoa, miten paljon sillä onkin mahdollista saada aikaiseksi.



Huomenna sunnuntaina on jo äitienpäivä, jolloin äitejä todellakin saa hemmotella. Mielestäni lahjakortti kauneushoitolaan on yksi ihanimmista lahjoista mitä äiti voi saada, varsinkin jos se on yhdistetty yhdessäoloon tyttären kanssa :) Tiedän, että yhdessäolo on se kaikista tärkein omalle rakkaalle äidilleni, sitä onkin vaikea olla arvostamatta eri kaupungeissa asuessa 

Nauttikaa ihanasta ja aurinkoisesta viikonlopusta ja äitienpäivästä! Tänään suunnitelmissa on Sis. Deli+Café brunssi ja lenkki ELLE x Adidas tyttöjen kanssa :)


Ps. Taisin myös löytää tämän kesän suosikkituotteeni Impressestä ;)  Scandinavian Skin Candy body BB voide pääsi heti kokeiluun! 


Perfect

Tiedättekö sen tunteen, kun oma instagram-feed on niin täydellinen, ettei siihen tee mieli lisätä yhtäkään kuvaa? Tämä on minun tämänhetkinen tilanne :D Halusin jakaa feedin kuvat teidän kanssanne ja samalla kiittää siitä, että olette mukanani myös instagramissa @teljanneito  

Uusin kuva ylimmässä nurkassa näkyykin se syy, miksi olimme tänään käymässä päiväretkellä Tammisaaressa. Taiteilija Tanja Meski on nimittäin maalannut meille tämän taideteoksen ja tänään pääsimme näkemään sen ensimmäistä kertaa! Atelier Parkuddissa maalaukset ovat toinen toistaan upeampia ja olisin voinut jäädä vaikka kuinka pitkään ateljeriin, niin upea paikka se oli! 


Päiväretkeltämme tuli otettua muutamia kuvia, joten lisää siitä myöhemmin. Taulumme oli sen verran iso, että oli senteistä kiinni, ettei taulu olisi mahtunut autoomme. Jouduimme ottamaan penkit niin eteen, että lyhytjalkaisempana sain luvan ajaa takaisin kotiinpäin :D Olisin heti halunnut purkaa taulun pakkauksen, mutta vielä täytyy hetki malttaa! Nyt nukkumaan, jotta jaksaa huomenna taas jatkaa veneen pohjan maalausta isin kanssa, hyvää yötä :)


SUNNY MAY

Vappujuhlinnat sujui varsin aurinkoisesti ja värikkäästi, tervetuloa toukokuu!

Vappuasuni oli vaalea ja juhlava, rakastan tätä valkoista Andiatan mekkoa  Yhdistin sen mustiin korkokenkiin ja laukkuun sekä Pariisista ostettuun valkoiseen Uniqlon kevytuntuvatakkiin. Kevytuntuvatakki oli mukava lisä trenssin alla kun lähdimme illalla metsästämään taksia.



mekko, Andiata
kengät ja laukku, Dior
rannekoru, Hermés




Vappuaattona seurasimme lakitusta ystäviemme seurassa ja kävimme syömässä vappuburgerit Lungissa. Olimme jo lähdössä hyvissä ajoin kotia kun päätimme vielä piipahtaa ystäviemme juhlissa, ihme kyllä olo oli silti niin pirteä vappupäivänä, että päätin jopa lähteä illalla vielä lenkille sulattelemaan vappubrunssia :) Meidän vappubrunssin kohokohdat olivat Lauttasaaren Fafa's smokeryn herkullinen liha yhdistettynä voissa paistettuun parsaan, avocado skagenröra ja Laduréen macaronsit. Onneksi näistä herkuista riitti syömistä vielä tänäänkin!




Tänään Snapchatissa seuranneet huomasivatkin, että kävin uusimassa kestopigmentoinnit Hoitola Impressessä, joten tällä hetkellä silmäni ovat turvoksissa ja voin laittaa snäppiä myös huomisen tilanteesta. Kestopigmentoinnit ovat asia, joka tuntuu kiinnostavan monia, joten tulen tekemään siitä myös erillisen postauksen :) Huomenna onkin aivan superjännittävä päivä, lähdemme nimittäin kohti Tammistaarta pienelle päiväretkelle!

Aurinkoa viikkoon :)


© Teljänneito

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Professional Blog Designs by pipdig