Follow my blog with Bloglovin Party time | Teljänneito

Party time

Kotona ollaan, aivan parasta!  Eilen oli tämän viikon viimeinen luento Vaasassa ja hyppäsin tänään aamulla junaan. Onneksi sain muutaman tunnin nukuttua junassa, onni oli Balmuirin lämmin Highland-huivi ja uusi PartTwo:n poncho joihin käpertyä 


Tuntuu aika käsittämättömältä, että elämme jo marraskuun loppua ja jouluun on enää muutama viikko. Loppuvuosi on tuttuun tapaan juhlan aikaa. Täällä juhlakausi poksahti käyntiin viime lauantaina. Tykkään järjestää juhlia ja kun syntymäpäiväni lähestyi päätin kutsua ystäväni juhlimaan kanssani. Veikkaan, etten ole ainoa, jolla on haasteita löytää ystävien kanssa kaikille sopivaa hetkeä viettää yhteistä aikaa.
Noh, eihän sitä yhteistä aikaa koskaan tule, ellei sitä vaan oteta!



Innostuin juhlien järjestämisestä kun näin muutama viikko sitten Georg Jensenin mielettömän kauniin Indulgence-samppanjacoolerin. Se täytyi saada omiin juhliin! Aloitin siis juhlien suunnittelun kattauksesta. Näin silmissäni korkean Pinterest-juhlakattauksen, jossa olisi juhlien keskipisteenä isot valkoiset kukkakimput korkeissa maljakoissa ja ne isot kauniit Cobra-kynttiläjalat.




Halusin koristelun pysyvän mahdollisimman mustavalkoisena. Kun Indiedaysin tilaisuudessa tuli vastaan Brooklyn bakeryn kauniit ja herkulliset cupcakesit tiesin heti, että haluan niiden olevan osa tarjoiluja :) Upeat kukat olivat Maison Helsinki-liikkeestä, ne todellakin viimeisteli juhlatilan.
Jo häitämme suunnitellessa ihastelin erilaisia karkkibuffettia ja halusin juhliin mustavalkoisen karkkibuffetin. Kiitokset vaan Charille inspiraatiosta ja mielettömästä lakritsa-himosta! ;)




Juhlat kruunasi Nicolas Feuillatten samppanja ja paras yllätys ikinä oli supersöpöt "sädehtivät" onnittelijat! Kiitos siitä ♥ 
Nappasin tämän sädetikku-kuvan Charilta, olin kyllä aivan lapsellisen innoissani kun tytöt ilmestyi laulaen paikalle nämä säihkyvät cupcakesit kädessä!


Onko muillakin sama juttu, että innostuminen aina lähtee jostain pienestä jutusta? On se sitten uudet juhlakorkkarit, paljettimekko, kaunis tarjoiluastia tai uusi resepti, joka vaan sopisi niiin täydellisesti juhliin! ;) Tällä kertaa minulla tosiaan innostus lähti lapasesta kattauksesta ja oikeastaan juhla-asu jäi melkein unholaan. Olin mielessäni ajatellut yhtä hametta, mutta se jäänee sitten joulun juhla-asuksi. Asuksi valikoitui yksinkertainen pitkähihainen LBD Mangosta ja mustat Christian Louboutinin pigallet.



Nyt lähden tästä suihkuun, lähdemme illalla Trattoria Sognoon, nam! Olemme kerran aikaisemmin olleet siellä, oli todella hyvää italialaista ruokaa :) Ruoasta puheen ollen, oletteko jo kokeilleet Foodoran kotiinkuljetusta? Itse kokeilin heidän palvelua jo muutama viikko sitten ystäväni kanssa kun vietimme iltaa kotosalla, niin kätevää! Kotiinkuljetus toimii jo melkein koko Helsingin alueella- odotan innolla, että myös Lauttasaareen toimii kotiinkuljetus ;) Koodilla teljänneito saa nyt ilmaisen toimituksen 31.12.2015 asti, joten kannattaa kyllä kokeilla. Kokeilun jälkeen päätin, että helpottaakseni juhlien järjestelyitä tilaan ruoan Foodoran kautta. Ruokakin saatiin ajoissa juhlapöytään kiitos Foodoran. Siinä vaiheessa tämä "tidsoptimist" oli jo melkoisesti aikataulusta jäljessä - vähän niinkuin nytkin ;)

edit: JEE!! Nyt Foodora toimittaa myös Lauttasaareen! :)

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa, Bloggerissa, Instagramissa, Pinterestissä ja Snapchatissa teljanneito


7 comments

  1. Upeita kuvia ja kaunis kattaus! Tästä sai monta hyvää ideaa joulujuhliin ;D
    -Tiina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Tiina! Mustavalkoinen kattaus on mielestäni ihanan juhlava ja sopii loistavasti myös jouluun :)

      Delete
  2. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  3. Ihanat juhlat ollu! :-) Teillä kotona vai jossain muualla?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, juhlat oli oikein onnistuneet :) Juhlat pidettiin Georg Jensenin showroomilla Etelärannassa :)

      Delete
  4. Upeat sädetikut! Mistä ne on tilattu?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Apua, pahoitteluni, että vastaan kysymykseen vasta nyt! Char and the cityn bloggaaja Carita oli ostanut ne Pariisista - mielestäni hän on aikoinaan kertonut niiden ostopaikasta tarkemmin blogissaan :)

      Delete

Kiitos kommentista :)

© Teljänneito

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Professional Blog Designs by pipdig