Follow my blog with Bloglovin Travelling to Milan | Teljänneito

Travelling to Milan

Yksi asia, josta nautin todella paljon on suunnitteleminen. Kalenterin suunnittelu, muistiinpanojen tekeminen ja to do-listojen laatiminen. Varsinkin ennen matkalle lähtöä on mukavaa uppoutua unelmoimaan kohteesta ja suunnitella asuja vaikkapa Pinterestin avulla. Take me there-matkailusivusto tarjoaa ihanaa inspiraatiota matkakohteista kauniiden kuvien kera. Kiireisessä arjessa tämä suunnittelemisen ihanuus helposti unohtuu ja loputtomat to do-listat lähinnä ahdistaa ja kalenteri täyttyy hallitsemattomasti. Tänään olen suunnitellut tulevaa matkaa, lähdemme nimittäin huomenna Milanoon!

Pidemmän ajan lukijat tietävätkin, että rakastamme Italiaa. Mitä sen parempaa kuin kauniit maisemat, pizzaa, pastaa ja viini? Milanossa olemme käyneet jo useamman kerran, mutta tällä kertaa luvassa on ensimmäistä kertaa Guiseppe Verdin Falstaff-ooppera Teatro alla Scalassa. Vietimme kesäloman tänä kesänä viidettä kesää Italiassa, ihana mennä sinne näin syksyllä! Tällä kertaa kokeilemme myös ensimmäistä kertaa vuokrata asunnon Airbnb:n kautta. Olemme aikaisemmin käyttäneet hotelleja ja bed n' breakfasteja, joten hauska kokeilla miten tämä yksityiseltä vuokraaminen toimii. 
Uppouduin katsomaan meidän kuvia heinäkuiselta matkaltamme, joten ajattelin postata niitä tännekin :)
Aloitimme kesäloman lentämällä Palermoon Sisiliaan. Jatkoimme muutaman lomapäivän jälkeen Cefalúun, joka oli ehdottomasti oma suosikkini Sisiliassa! Cefalú oli todella ihana ja tunnelmallinen pieni paikka, joka oli suurimmaksi osaksi centro storico, eli vanhaa kaupunginosaa. 








Seuraavana oli luvassa Taormina, josta minulla oli todella korkeat odotukset. Olin ihaillut Vilma Peltosen mahtavia kuvia Taorminasta ja Jonnamaista kirjoitti myös blogissaan heidän matkastaan Taorminassa. Vietimme meidän ensimmäistä hääpäivää Taorminassa ja kävimme aperitivolla hääsuunnitteliamme Tiinan ja hänen miehensä kanssa, sillä he sattuivat myös olemaan siellä samaa aikaa :) Taormina oli toki kaunis, Isola Bella ranta myös, mutta se oli aivan liian täynnä turisteja omaan makuun. Parasta olikin kahdestaan vietetty ilta, jolloin kiipesimme ylös portaita viinipullon ja herkkujen kera ;)








 Taorminasta matka jatkui Messinan kautta junalla Amalfin rannikolle. Amalfin rannikolla yövyimme Amalfissa, Positanossa ja Sorrentossa. Suosikkini näistä oli ehdottomasti Positano, ai että mikä ihana kaunis paikka! Siellä oli kirjaimellisesti Pinterest-maisemat, Le Sirenusen terassilta näkymät oli juuri niin kauniit kun kuvissakin!


Italianmatkamme keskeytyi muutamaksi päiväksi kun lensimme Napolista Pariisiin. Siellä juhlimme ystävämme häitä, jotka olivat aivan mielettömän upeat unelmahäät josta mm Mona onkin hieman kertonut blogissaan ♥ 
Mielettömiä muistoja, onneksi nähdään Maija huomenna! :) 
Häiden jälkeen jatkoimme matkaamme Italiassa Sorrenton kautta lautalla kohti Capria. 

Capri oli kyllä aivan upea saari, varsinkin Caprin vanhempi kylä Anacapri. En suosittele päiväreissua Caprille, sillä lautalla tulee kovin paljon turisteja päiväreissulle, eikä silloin ehdi nähdä Caprin parhaita puolia.
Caprilta lähdimme lautalla taas Napoliin ja viimeisenä yövymme yhden yön Roomassa mistä lensimme takaisin kotiin. Mukana matkalla oli tänä kesänä Olympuksen ihanan kompakti E-PL7 ja se on kyllä todella hyvä ja pienikokoinen matkakaveri :)

Tästä matkasta Milanoon tulee erilainen, sillä tällä kertaa emme lähde kiertelemään rinkat selässä, vaan nauttimaan suurkaupungin vilinästä. Mukaan tulee tällä kertaa bikinien ja shortsien sijaan nilkkurit ja takki. Meidän matkaa Milanossa voi seurata Snapchatissa: teljanneito 

Nyt pakkaamaan matkalaukkua ja laittautumaan iltaa varten, arrivederci!

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa, Bloggerissa, Instagramissa, Pinterestissä ja Snapchatissa teljanneito

4 comments

  1. Hej Jessica! Upea blogi sinulla!
    Ihanaa kun kerrot hieman Italiasta :) olisiko antaa vinkkiä yöpymispaikasta Caprilla ja Roomassa? kuulisin mielelläni kokemuksenne. Olen suunnitellut miehelleni yllätys joululahja matkan ensi kesäksi Italiaan;Positano-Capri-Rooma. Aaah, en malta odottaa :) pääseekö Caprilta kätevästi Roomaan kuinka?

    ReplyDelete
  2. Hei ja terveisiä Milanosta! :) Kiitos ja ihanaa kun olet suunnittelemassa tuollaista matkaa!! :) Tuo kuulostaa todella mahtavalta :) Katsoin tarkemmin sen meidän Rooman hotellin, se oli aivan superupea! Se oli Hotel Spagna Royal Suite, Spanish stepsien lähellä. Edellisellä kertalla hotellimme oli Trastevere-alueella. Sitäkin voin suositella kun siellä on niin paljon ihania ruokapaikkoja! Caprilla meillä oli hotelli n. 5min kävelymatka ostoskadulta, hinta oli siinä jo huomattavasti halvempi. Ihastuttiin tosiaan Anacapriin(vanhempi ja söpömpi kylä Caprilla) joka oli vähemmän turistinen ja edullisempi. Katsoisin hotellia sieltä Anacaprilta, vaikka se tarkoittaakin, että pitää mennä (vanhalla) bussilla 10min. Vuokrattiin oma vene ja ajettiin saaren ympäri, se oli todella hienoa kun näki ne Faraglionit myös. Positano oli minun mielestä upein paikka koko Amalfin rannikolla, hyvä valinta!! Meillä oli yksi aivan hullun hauska ilta ravintolassa Mediterraneo, joka oli lähellä meidän hotellia. Jos tykkää todella rennosta meiningistä ja hyvästä ruoasta niin suosittelen! Katso Instagramista https://instagram.com/p/46Jvs3gJs0/ Lautat kulkee hyvin Caprille. Roomaankin pääsi helposti Caprilta Napolin kautta ja siitä junalla pari tuntia sillä nopeimmalla junalla. Nauttikkaa matkastanne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos vinkeistä! Kiinnostuin myös tuosta veneen vuokraamisesta :) pystyykö vuokraamaan etukäteen jostakin vai tapahtuuko paikan päällä? vaativatko jotain todistusta, että osaa käsitellä venettä? entä oliko älyttömän hintaista? pystyykö mistään katselemaan lauttaliikennettä amalfin rannikolla, tyyliin et mistä mihin pääsee lautoilla/veneillä. Tämähän alkaa kohta kuulostamaan ristikuulustelulta :D anteeksi siitä, mutta olen vain niin innoissani tulevasta matkastamme <3

      Delete
    2. Suosittelen kyllä! Siinä saa oikeesti nauttia kahdestaan, ottaa aurinkoa ja ihailla maisemia ja vaikkapa samalla nauttia kuplivaa ;) Hinta taisi olla vajaa parisataa, vuokraus tapahtuu paikanpäällä(varasimme itse samana päivänä) siinä satamassa lipputiskien vieressä(uimarannan ja lauttalipputiskien välissä). Googletimme etukäteen lauttojen aikatauluja ja reittejä, ostettiin liput vasta paikanpäällä (menimme reittejä sorrento-capri, capri-napoli) esim täältä: http://www.capri.net/en/ferry-schedule
      Ihanaa saada suunnitella matkaa, teillä tulee ihan varmasti olemaan aivan huikea loma, nauttikaa!! <3

      Delete

Kiitos kommentista :)

© Teljänneito

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Professional Blog Designs by pipdig