Follow my blog with Bloglovin Breakfast | Teljänneito

Breakfast

Uskaltaisin väittää, että aamupalan syöminen (tai sen poisjättäminen) on kotoa oppittu asia. Itse olen kuulunut niiden joukkoon jotka aamu-unisena herää mahdollisimman myöhään ja jättää aamupalan syömättä kiireiden takia. Onneksi mieheni on opettanut minut syömään aamiaista joka päivä! Nyt en enää  vaihtaisi aamupalaa pois- rakastan aamupalaa! :) En edes näin Ravintolapäivänä malttanut jättää aamupalaa syömättä, hih ;) Minulta on kysytty paljon ruokavaliostani ja päätin aloittaa kertomalla aamupalastani.




En tiedä onko vain sattumaa, mutta ennen saatoin pyörtyä todella helposti. Kun lääkärit eivät löytäneet mitään vikaa todettiin, että se johtuu todennäköisesti verensokerista. Nykyään kun yritän syödä enemmän proteiinia varsinkin aamulla, niin en ole hetkeen pyörtynyt. 

Kuvassa näkyy viikonlopun aamiainen jolloin perinteisesti on jotain erikoisempaa- tällä kertaa minulle tehtiin pienet herkkuleivät, hih :) Syön harvemmin leipää mutta se on mielestäni todella hyvää. Kananmunat keitetään yleensä aina viikonloppuisin!

Aamupala kostuu useimmiten muutamasta viipaleesta kalkkunaleikettä ja rahkaa tai Alpron soijajugurttia. Rahkaa yritin välttää kun kokeilin maidotonta ruokavaliota, mutta tiedä sitten onko soijajugurtti yhtään sen parempaa. Otan noin puoli purkkia rahkaa johon pilkon sekaan esimerkiksi 1/3 banaania ja vähän luumuja ja ripottelen päälle pellavansiemenrouhetta tai muuta mitä kotona sattuu olemaan. Jos minulla on aikaa teen mielelläni proteiiinipirtelön johon heitän sekaan rahkaa, mansikoita, banaania, proteiinijauhoa ja kananmunaa.
Tällä hetkellä en syö mitään lisäravinteita tai vitamiineja, syksyn tullessa todennäköisesti otan taas niitä mukaan kuvioihin. Jos ihan totta puhutaan niin haluaisin saada hieman apua ruokavalioni kanssa, sillä ennen häitä olin ihan paniikissa huonon ihoni takia ja kokeilin kaikkea mahdollista- tuli ihan ähky kaikista erilaisista ruokavaliomuutoksista ja lisäravinteista! Nyt en pahemmin asiasta stressaa ja ei ole kyllä ihokaan pahemmin kiukutellut. Mielenkiintoista huomata miten ruokavalio oikeasti vaikuttaa mm ihon kuntoon ja omaan jaksamiseen!


Nyt lähden tästä pikapikaa Helsingin kaduille nauttimaan Ravintolapäivän antimista! :)
 
 

4 comments

  1. Kiitos näistä kivoista pikku postauksista! :)

    ReplyDelete
  2. Kiitos Riikka ihanasta piristyksestä! :)

    ReplyDelete
  3. Min hy blev myki bättre när ja börja äta zink :) lätt att ta en tablett om dagen

    ReplyDelete
    Replies
    1. Skönt å höra att din hy blev bättre av zink Nette! Men din hy var aldrig riktigt dålig ;) Åt själv också zink i vårast, men märkte inte riktigt nån skillnad..

      Delete

Kiitos kommentista :)

© Teljänneito

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Professional Blog Designs by pipdig